14-vuotiaat ja vanhemmat

Harjoitukset 2024:

Harjoitukset SM-ikäisille urheilijoille ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Harjoitukset on jaoteltu siten, että maanantain ja keskiviikon harjoituksissa juoksujen ohessa harjoitellaan myös muita yleisurheilulajeja sen mukaan mitä lajeja urheilijat haluavat painottaa. Perjantaiset harjoitukset ovat pääsääntöisesti juoksupainotteiset.

Harjoitteluajoissa voi olla poikkeamia, joten seuraa sivujen ”harjoitukset”-välilehteä, Facebook ilmoittelua ja paikallislehteä.

Pyrimme ohjaajina tekemään mahdollisimman monipuolisia harjoituksia, joissa on joka kerta omat harjoituksen painoalueet. Lämmittelyiden, venyttelyiden, lihaskunnon, ketteryyden, koordinaatioiden ja monien muiden ominaisuuksien lisäksi harjoittelemme tietysti yleisurheilun eri lajien tekniikoita / lajitaitoja. Saliharjoituksissa kehitämme ominaisuuksia myös erilaisten pelien avulla.

Mukaan tarvitset sään mukaisen liikuntavarustuksen, juomapullon ja iloisen mielen!

Harjoituksiin saa aina tulla uutena mukaan ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua!

Kun päätät jatkaa harrastusta tulisi jokaisen käydä liittymässä seuran jäseneksi sekä lunastamassa lisenssi suomisportin kautta. Lisenssin hinta kaudelle 2023-2024 on (2011-2016 syntyneet) 29€, joka sisältää sporttiturvan (pakollinen turva harjoituksissa kävijöille)

Ohjaajat: Pauliina Aalto, Päivi Aalto, Mea Toivonen, Rania Toivonen ja Jaana Hento

Toimintamaksu: Eri ikäisten toimintamaksut, niillä saatavat etuudet sekä velvollisuudet löytyvät linkillä: Toimintamaksu | Uudenkaupungin Kenttäkarhut Ry (kenttakarhut.fi)

Lasta suositellaan osallistumaan seuraotteluihin, Vakka-kisoihin ja PM-kisoihin sekä lasta / huoltajaa mahdolliseen kunniakierrokseen ja toimitsijatehtäviin 3 krt/urheilija/vuosi.

Toimitsijatehtävien laiminlyönnistä toimintamaksut voidaan periä kaksinkertaisina.

Lisäksi kaikki seuramme toiminnassa mukana olevat maksavat seuran jäsenmaksun. Seura laskuttaa sekä jäsenmaksut että kausimaksut, joten tullessasi mukaan toimintaan sinun ei tarvitse itse huolehtia maksuista. Voit myös kokeilla pari kertaa ilmaiseksi jos et ole vielä varma haluatko lähteä mukaan toimintaan.

Jaa / Tulosta

Facebook
Twitter
LinkedIn
Tulosta