Viikonloppu oli kisojen täyteinen ympäri maan ja halli Suomen mestaruuksia ratkottiin monella paikkakunnalla. Vaasan Botniahallissa kisattiin 17-22-vuotiaiden Suomen mestaruuksista ja ”hieman” etelämmässä pääkaupungissamme Helsingissä aikuisurheilijat ratkoivat myös halli Suomen mestaruudet. Kenttäkarhuilta oli edustusta mukana molemmissa halleissa ja kotiin tuomisina kaksi Suomen mestaruutta ja yksi nelossija.
Vaasassa M17 sarjassa kisasi tänä vuonna 16 vuotta täyttävä Noel Raiskinmäki. Noel hyppäsi tällä kertaa ainoastaan pituuden, sillä aikataulut oli tehty liian kiireisiksi molemmille hänen päälajeistaan. Keskittyminen vain toiseen lajiin toi kuitenkin hyvän onnistumisen sillä Noel hyppäsi tasaisen sarjan. Paras tulos 6.32m syntyi neljännellä kierroksella ja se riitti neljänteen sijaan. Noelin kolmas hyppy oli myös erinomainen 6.29m. Tuloksen myötä Noel kohenteli henkilökohtaista ennätystään sekä myös samalla seuraennätystä.
Helsingissä aikuisurheiluliiton Suomen mestaruuksista kisasi menestyneesti Pasi Kauha M55 sarjassa. Pasi onnistui loistavasti sillä kotiin tuomisina oli kaksi mestaruutta. Pasin mestaruudet tulivat korkeushypyssä ja 60m aitajuoksussa. Korkeudessa Pasi onnistui ylittämään riman 158cm korkeudesta. Hopealle hypättiin tuloksella 155cm ja pronssia tuloksella 153cm. Aitajuoksussa Pasi juoksi ajan 11,06, joka oli Pasin uusi ennätys. Hopea irtosi 11,53 Asko Murtomäen (HKV) juoksusta ja pronssi matkasi Keski-Uudenmaan YU:n Mika Pasaselle ajalla 12,26.
Noel Raiskinmäki ja Pasi Kauha menestyivät loistavasti viikonlopun halli SM-kisoissa