Kenttäkarhujen Minttu Mäki-Torkko ja Emma Hänti nappasivat kaksoisvoiton T9 sarjan 4-ottelussa lauantain Kenttäkarhujen Miniotteluista. Hyvin sateisessa ja tuulisessa säässä kisatut miniottelut olivat monen mieleen ja Sorvakon siisti ja uuden maalauksen saanut rata sai kehuja säästä huolimatta.
Lajivalikoimana oli päivän aikana 2-ottelu tai 4-ottelu kaikissa alle 9-, 11- ja 13-vuotiaiden sarjoissa. Yhtä urheilijaa lukuunottamatta jokainen kentälle kisaamaan tullut urheilija oli valinnut lajikseen 4-ottelun. Ottelu ei ollut perinteinen 4-ottelu vaan lajit oli järjestävä seura saanut itse määritellä ja se sisälsi 60m aitajuoksun, 3-loikan, kiekonheiton sekä 120/200m juoksun.
Paikalle saapuneet vieraspaikkakuntalaiset olivat myös mielissään lajivalikoimasta. Tälläiset miniottelut Suomen Urheiluliitto hyväksyi jo aiemmin, missä kannustetaan lapsia uusien lajien pariin matalalla kynnyksellä. Tämä oli varsin hyvä toimintatapa, sillä moni ei ollut esimerkiksi 3-loikkaa päässyt aiemmin kisoissa hyppäämään. Ja selkeitä hyviä suorituksia nähtiin useita päivän aikana.
Tulokset itse miniotteluista ei virallisesti näy lajisisällön vuoksi virallisten tuloksien yhteydessä/listoilla, mutta lajitulokset löytyvät alapuolen linkistä ja kuten huomaa henkilökohtaisia ennätyksiä rikottiin runsaasti:
https://www.tilastopaja.info/fi/db/tulokset.php?CID=111972