Nuorten SM-kilpailut Kemissä

N/M19 – 22 SM-kilpailut järjestettiin 21.-23.8.2020 Kemissä juuri uusitulla Sauvosaaren urheilukentällä.
Kisajärjestäjinä toimi ansiokkaasti Veitsiluodon Kisaveikot.

Kenttäkarhujen edustajina olivat keihäänheittäjä Elina Kinnunen ja 100 metrin pikajuoksuun osallistunut Atte Sormunen.
Elinalla osallistuminen alkaa sujumaan jo rutiinilla, olihan tämä jo kahdeksas perättäinen kisavuosi ja kymmenes mitali oman ikäluokan SM-kilpailuissa.
Huolimatta kovasti haasteellisesti sujuneesta harjoitus- ja kisakaudesta kotiin tuomisena oli hopeaa N22-sarjan keihäänheitosta.
Hopeaa irtosi 53,13 metriin kantaneella heitolla, joka jäi vain 11 senttiä voittotuloksesta.
Kilpailu käytiin aurinkoisessa, mutta kovasti etuoikealta puhaltavassa vastatuulessa.
Kisaan oli ilmoittautunut 13 urheilijaa.

Atelle sen sijaan kilpailu oli ensimmäinen kokemus edustaa Kenttäkarhuja SM-kilpailuissa.
Atte osallistui ennakkoluulottomasti M19-sarjassa kivikovalle 100 metrille, johon oli ilmoittautunut 25 urheilijaa.
Tulos 11.27 oli hänen oma ennätyksensä ja sillä heltisi oman alkuerän viides sekä yhteistulosten kymmenes sija.
Finaalipaikkaan olisi tarvittu harmittavasti vain 0,05 sekunnin parannus, joten täydellinen nappisuoritus oli erittäin lähellä heti ensimmäisissä kisoissa.
Kisan kultamitalin vei Arttu Peltola Jyväskylän Kenttäurheilijoista ajalla 10.76.
Tästä Aten on hyvä jatkaa kohti pikajuoksijoiden huippua.

Vuoden päästä vastaavat kilpailut järjestetään Turussa Paavo Nurmen Stadionilla.

Kuva anselmus.net
Atte toiseksi uloimmalla radalla

Jaa / Tulosta

Facebook
Twitter
LinkedIn
Tulosta