Seuran puurojuhla ja palkitsemistilaisuus!

Perjantaina 28.11.2025 vietettiin yleisurheilukauden 2025 päätösjuhlaa perinteisessä Vahterus salissa puurojuhlan merkeissä.

Ilta oli täynnä iloa, riemua, musiikkia, urheilufiilistä ja kesän kisojen muisteloa. Palkintopöytä loisti totuttuun tapaan täynnä mitaleita, pokaaleja ja huomionosoituksia, jotka kertoivat loistavasti menneestä kaudesta ja urheilijoidemme onnistumisista ja menestymisistä.

Seuran puheenjohtaja kiitti puheessaan urheilijoiden lisäksi seuratyöntekijöitä, valmentajia, tukijoita ja taustajoukkoja.
Ison kiitoksen sai vuoden seuratyöntekijäksi valittu Tero Vainio, joka on vuosien ajan tehnyt valtavan määrän talkootöitä seuran toiminnan eteen oli kyseessä sitten toimitsijatehtävät, johtokuntatehtävät, kisojen järjestäminen tai urheilijoiden kuskaaminen kisoihin.
Puheessaan Laura toi esiin myös seuran historian toisen yleisen sarjan SM-mitalin tuoneen Pauliina Aallon ja kiitteli hänen panostaan seuran eteen tehdystä työstä niin urheilijana, valmentajana kuin seuratyöntekijänäkin. Samaan hengen vetoon oli puheenjohtajan hyvä myös todeta että jatko näyttää myös hyvältä kesän hyvien junioritulosten myötä.

Kesä 2025 oli varsin onnistunut seuran kaikkien urheilijoiden osalta niin Vakkamaljapisteissä kuin kesän viestijuoksuissa. Vakkamaljapisteissä Kenttäkarhut nostivat sijoitustaan pykälän verran vuodesta 2024 ja oli Laitilan Jyskeen jälkeen hopealla. Viesteissä seuramme oli Vakka-Suomen menestynein; Vakka-Suomen viesteissä seura saavutti eniten mitaleja ja piirinmestaruusviesteissä Kenttäkarhut oli ainoa Vakka-Suomalainen seura joka saavutti palkintopallisijat – kaikkiaan kolme pronssia-sijaa.

Palkinnot illan aikana jaettiin seuraavasti:

VUODEN TSEMPPARI/POSITIIVARI
Saara Rantanen

VUODEN VIESTIJOUKKUE
P9 Oliver Nurmi, Tomas Valtonen, Urho Saarinen, Rufus Raitanen

TULEVAT TÄHDET

  1. Ellen Vuorinen
  2. Aaron Lehtoruusu
  3. Emma Hänti

SEURAENNÄTYSTEN TEKIJÄT
Aleksi Lehtoruusu P11 60m aj 11,00
Noel Raiskinmäki M15 ja M17 100m 11,86 ja pituus 6.16m
Joonas Heinonen M17 kuula 13.59m, moukari 48.23m, M19 moukari 43.42m
Pauliina Aalto N kiekko 51.24m

MENESTYNEIMMÄT SISULISÄURHEILIJAT
T9 Ellen Vuorinen
P9 Rufus Raitanen
P11 Rafael Raitanen
T13 Hertta Karhu
P13 Aaron Lehtoruusu

SISULISÄTYTTÖ JA -POIKA
Ellen Vuorinen ja Aaron Lehtoruusu

JUNIORITYTTÖ JA -POIKA
Senni Heinonen ja Noel Raiskinmäki

VUODEN URHEILIJA
Pauliina Aalto

VUODEN AIKUISURHEILIJA
Pasi Kauha

KESÄN SM-MENESTYJÄT
Liinu Sarametsä
Nella Raiskinmäki
Senni Heinonen
Iisak Vainio
Noel Raiskinmäki
Frans Heinonen
Joonas Heinonen
Pauliina Aalto

Lisäksi palkittiin sisulisäikäisten luokkatulospalkinnot sekä seuran maastomestaruuspalkinnot.

Kiitos kaikille kaudesta 2025!
Tästä on ollut hyvä jatkaa jo kohti kautta 2026.

WhatsApp
Facebook
X
LinkedIn