Valtteri, Joonas, Frans ja Senni ikäluokkiensa parhaat Vakka-Suomen urheilijat!

Helmikuun alku polkaistiin käyntiin juhlallisissa tunnelmissa kun kauden 2022 parhaat Vakka-Suomen yleisurheilijat palkittiin. Kenttäkarhujen korkeushyppääjä Valtteri Välimäki valittiin parhaaksi miesurheilijaksi Vakka-Suomessa. Vaikka SM-kisojen finaalissa tapahtuikin harmittava työtapaturma ja hyppääjä jäi tuloksetta, on Valtteri hypännyt itsensä vuosi toisensa jälkeen Kalevan Kisojen finaalissa. Viime vuodelta Valtteri löytyy 199cm tuloksella myös Suomen tilaston kärkikymmeniköstä, kuten monena vuonna aikaisemminkin. Juniorikastissa kenttäkarhulaisia palkittiin kolme urheilijaa. Erityisesti heittolajeissa kunnostautuneet Heinosen sisaruskatras voi olla ylpeä saavutuksistaan, sillä harvemmin Vakka-Suomen parhaiksi ikäluokkiensa urheilijoiksi on valittu kolme urheilijaa samasta perheestä. Sisaruksista vanhin Joonas kisasi viime kauden 14-vuotiaden ikäluokassa ja saavutti kesän aikana heittolajeista mm. SM-kisojen neljännen sijan sekä useamman mestaruuden piirinmestaruuskisoissa. Pikkuveli Frans kisasi veljensä tapaan heittolajeissa 13-vuotiaiden sarjassa. Frans saavutti isoveljensä tapaan useamman piirinmestaruuden viime kesänä. Veljesten pikkusisko Senni saavutti myös monet piirinmestaruudet kisaamassaan 12-vuotiaiden sarjassa. Myös Sennin vahvuudet löytyvät rinkiljeista kuula, kiekko ja moukari, mutta myös keihäs on saanut kyytiä iloisen heittäjän kädestä. SM-kisoja ei 12- ja 13-vuotiaiden ikäluokassa kisata, mutta jokainen sisaruksista löytyy aivan Suomen tilastojen kärkikahinoista heittolajeissa.

Onnittelut kaikille palkituille!

WhatsApp
Facebook
X
LinkedIn