14/15V junioreiden SM-kilpailut Naantalissa

Junioreiden SM-kilpailut pidettiin 7.-9.8.2020 Naantalin aurinkoisissa ja lämpimissä olosuhteissa.
Seuramme huikeat edustajat olivat Rania Toivonen (T14), Mea Toivonen (T15) ja Aino Karsila (T15).
Kisat muodostuivat Toivosten tyttöjen mitalisateeksi.

Rania aloitti mitalien kahmimisen jo perjantaina keihäänheitossa pronssimitalilla. Toisella heittokierroksella omaan ennätykseen 44,71 m kantanut heitto riitti tällä kertaa kolmanteen sijaan. T14-sarjassa välineenä on 400 gramman keihäs.

Sunnuntaina Rania puolestaan pääsi kiekonheiton pariin, jossa välineenä on 750 gramman kiekko. Rania aloitti heti ensimmäisellään vakuuttavasti 38,51 metriin kantaneella heitollaan, jota sitten paransi viidennellä heittokierroksella huikeisiin lukemiin 41,70 m. Tämä oli Ranian (PB) ja myös seuran uusi seuraennätys. Tällä nappiheitolla hän nappasi myös Suomen mestaruuden kepittäen reilulla metrillä kakkoseksi tulleen Saana Koskimäen.

Mea puolestaan vuotta vanhempana kilpaili T15-sarjassa, jossa välineet ovat samat kuin T14-sarjassa. Perjantaina Mea aloitti keihäänheiton hiukan haparoiden, mutta heittäen nousujohteisesti kisan loppua kohti kiskaisten viimeisellään omaan kauden (SB) ennätykseensä 44,57 metriin ja sijoittuen sillä kisan viidenneksi. Sunnuntaina Mea taisteli tasaisessa kiekkokilpailussa ansiokkaasti pronssimitalin. Pronssimitaliin yltänyt heitto tuli kolmannella heittokierroksella kantaen 43,87 metrin lukemiin.

Aino Karsila puolestaan osallistui lauantaina 800 metrin juoksuun. Aino juoksi erässään hienosti neljänneksi ajalla 2.29,44, joka oikeutti kokonaiskilpailun 15. sijaan. Ainon toistaiseksi paras tilastoaika on 2.7. Naantalissa juostu 2.27,11, joten tulevaisuudessa on odotettavissa kovia tuloksia.

Noista tuloksista tytöillä on hyvä jatkaa harjoittelua tulevien vuosien koitoksia kohti!

Onnittelut tytöille, valmentajille sekä vanhemmille!

Rania, Aino ja Mea
WhatsApp
Facebook
X
LinkedIn